Life, Liberty and the Pursuit of
Sausages : a Comedy of
Transdimensional Tomfoolery
(2011)
Tom Holt sotkee
taikuutta ja huumoria nyky-Englantiin sijoittuvassa romaanissaan
Life, Liberty and the Pursuit of Sausages. Odotettavissa on
arkipäivän kummallisia tapahtumia, keskiaikaisia ritareita,
asianajajia, kanoja, pilvilinnoja ja muuten vain ylenmääräistä
sekoilua.
Juoni
kutoo monta englantilaista lankaa yhteen.
Asianajaja Polly Mayerille alkaa tapahtua eriskummallisia asioita:
kahvikuppeja katoaa, joku tekee hänen töitään, mekko menee
mukana, kun koko pesula katoaa. Hänen veljensä Don löytää
pesulassa käyttämänsä puvun taskusta eriskummallisen teroittimen
ja joutuu siskonsa sotkuihin mukaan. Kiinteistöfirman pomo herra
Huos kadottaa jotain tärkeää ja palkkaa Stanley Gogertyn etsimään
sitä. Entä miten munat, kanat ja siat liittyvät tähän kaikkeen?
Kaikkien hahmojen
ympärillä tuntuu tapahtuvan jotain mystistä. Ulottuvuudet menevät
vinksin vonksin ja taikuuttakin epäillään kaikesta, vaikka kukaan
ei siihen haluaisi oikein uskoa. Mutta kun omituisille asioille ei
oikein löydy muutakaan selitystä, niin vaihtoehdot ovat vähissä.
Kaiken tämän Tom
Holt käärii humoristiseen lahjapaperiin ja tarjoilee lukijalle.
Hänen tekstinsä on sujuvaa ja sukkelahkoa, erityisesti dialogin
kuljetuksesta tykkäsin. Välillä hän hyppää hahmonsa pään
sisään, mutta muuten kerronta on ulkopuolista (harvinaista viime
aikoina lukemissani kirjoissa, jotka kaikki tuntuvat olevan minäminäminää).
Lankoja
on aivan liikaa, kuten
yllä olevasta selostuksestakin voi kai arvata. Ne eivät oikein
tunnu pysyvän hallussa, ja tarina leviää käsiin. Varsinkin alussa
minulla oli vaikeuksia kiinnostua mistään juonenpätkästä, kun
tarina hypähteli paikasta toiseen aivan liian tiuhaan. Ei tullut edes fiilistä, että "eeiiiih, mitä seuraavaksi", kun lähdetään uuteen paikkaan ja uusiin hahmoihin, koska edellisiinkään ei vielä ollut ehtinyt kunnolla tutustua.
Hahmojakin on
turhan paljon, kun kukaan ei oikein nouse muiden yli. Vielä
loppupuoliskollakin löydetään uusia tyyppejä, joiden reppuselkään
lukija hyppäytetään, vaikka jo silloin on vaikeuksia pysyä
kaikkien sankareiden perässä.
Hyppelevä tyyli
saattaa toimia, jos sen hallitsee hyvin. Tom Holt ei kuitenkaan
oikein pärjää vertailussa vaikkapa Terry Pratchettille tai Douglas
Adamsille. Kaikkien teksti on huumoripitoista spefiparodiaa, jossa
teksti välillä poikkeaa sinänsä juonen kannalta melko
tarpeettomille sivupoluille. Tässä lajissa Holt on minulle luokkaa
”ihan kiva, mutta ei täysin iske”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti