Metsäperkele eli G. A.
Serlachiuksen hirmuinen elämä
(Helsingin Kaupunginteatteri, 2013)
Ohjaus
& käsikirjoitus: Kari Heiskanen
Rooleissa
mm: Pertti Sveholm, Aino Seppo, Eero Aho, Risto Kaskilahti
Perustuu
Teemu Keskisarjan teokseen Vihreän kullan kirous, G. A.
Serlachiuksen elämä ja afäärit
Varoitus (lisätty 4.4.2013): Tämä arvostelu on näin jälkeenpäin ajatellen kirjoitettu hiukan liiankin kärkevästi ja näytelmän hyviä puolia (esimerkiksi näyttävää visualisuutta) vähätellen. Kyseessä on siis harjoitusläpiviennin arviointi (muutamaa päivää ennen ensi-iltaa), enkä osaa sanoa, miten teos on muovautunut sen jälkeen ennen varsinaisia esityksiä. Seuraavassa omia (ja teatteriseurani) tuntemuksia Metsäperkeleestä:
Pitkästä
aikaa kävin teatterissa, joten ajattelin siitä rustata tänne
jotakin. Metsäperkele
saa tänään kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella
näyttämöllä (itse asiassa parhaillaan käynnissä), mutta sain kaverilta lipun 3. pääharjoituksiin,
eli näin sen muutaman päivän ennakkoon. Kokonaisena ja valmiina läpiviety maanantain harjoitus ei luvannut hyvää.
Näytelmä
kertoo suomalaisen metsäteollisuuden edelläkävijän G. A.
Serlachiuksen (1830-1901) elämäntarinan.
Köyhänä aloittaneen apteekkarin apulaisen matka mahtavaksi
metsäpatruunaksi on kaikissa vaiheissaan lähes uskomaton, vaikka
pohjaakin historiaan. Mietipä sitä, kun seuraavan kerran pyyhit
pyllyäsi Serlaan.
Näytelmä
on toteutettu monissa pienissä kohtauksissa, joista useat ovat lähes
sketsimäisiä. Niiden väleissä pitkiin mustiin päällystakkeihin
pukeutuneet näyttelijät käyvät paasaamassa suoraan yleisölle
lavan etualalla muutaman lauseen historiaa. Tästä tulee varsin
historiantuntimainen tunnelma, eikä se oikein toimi näyttämöllä.
Näytelmänä
tarina ontuu. Se haahuilee liikaa eri suuntiin, kun miehen koko elämä
on pitänyt saada mukaan. En ole lukenut Teemu Keskisarjan
kirjoittamaa elämäkertateosta, johon näytelmä pohjautuu, mutta
luulen, että kirjana tarina voi hyvinkin toimia. Se saattaa toimia
jopa liiankin hyvin; Heiskanen näyttää innostuneen tarinasta niin
paljon, että näytelmää käsikirjoittaessaan hän ei ole halunnut
karsia turhia haaroja pois. Lavalla elämäkerta olisi toiminut
paremmin, jos hän olisi valinnut jonkin selkeän näkökulman tai
teeman sen sijaan, että esittäisi koko elämän. Väliaikoineen
viittä vaille kolme tuntia kestävässä maratonissa olisi
todellakin ollut karsimisen varaa.
Harjoituksen
ollessa kyseessä ymmärrän näyttelijöiden haparointeja.
Muutamaan kertaan repliikit unohtuivat, eikä homma muutenkaan ollut
ihan vielä hanskassa. Se on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa:
sellaiset hapuilut karsiutuvat pois, kun näytelmän esittämiseen
kertyy enemmän kokemusta ja rutiinia.
Todelliset
ongelmat ovat enemmän rakenteellisia,
eikä niitä niin helpolla korjata. Teksti rullaa välillä
mukavahkosti, mutta useammin siinä on puisevaa historian pölyä.
Näytelmä ei tee mennyttä eläväksi, vaan saa sen muistuttamaan
entistäkin enemmän fossiilia. Opettavuus ja paasaus eivät tuo
teatteriin elämisen ja kokemisen iloa.
Kohtaukset
tuntuvat paikoin jäävän melkein kesken. Tapahtumia ei seurata
loppuun asti ennen kuin hypätään jo johonkin aivan toiseen
aiheeseen. Katkelmallinen ja katkonainen rakenne, jota korostaa
väleihin huudettu fakta, ei tempaa katsojaa mukaansa. Voi vain
toivoa, että kun näyttelijät soljahtavat paremmin rooleihinsa,
myös koko esitykseen tulee lisää sujuvuutta. Ainakaan vielä
harjoituksissa sitä ei kuitenkaan ollut nähtävissä.
Ajoittain
lavalla tuntuu olevan liikaa ihmisiä, joista ei kuitenkaan muodostu
kunnollisia joukkokohtauksia. Näyttelijät haahuilevat yksinäisinä
eivätkä oikein tunnu saavan otetta toisiinsa. Ylittääkseen näitä
ihmisten välisiä kuiluja he sortuvat repliikkien huutamiseen,
eivätkä hienommat nyanssit enää erotu ollenkaan.
Kaiken
tämän vielä saattaisi kestää, jos edes päähenkilöön
muodostuisi jonkinlainen tunneside. Ei muodostu. Pertti Sveholmin
näyttelemästä Gustaf Adolf Serlachiuksesta on tehty melkoisen
epämiellyttävä hahmo (sellainen hän kai oli oikeastikin). Hän kiroilee ja huutaa, melskaa ja mesoaa.
Hän kohtelee perhettään kaltoin (ei toki pahoinpitele sentään)
ja kaikkia muita melkein vieläkin huonommin. Hän näyttää
saavuttavan kaiken huijaamalla ja kiusaamalla. Välillä hänestä
vilautetaan inhimillisempää puolta, johon ainakaan minä en oikein
osannut samaistua, koska hahmo muuten oli sellainen kuin oli.
Tunteellisiksi tarkoitetut kohtaukset jäivät siksi latteiksi.
Toki
jotain hyvääkin.
Jotkut irrallisista kohtauksista olivat onnistuneita. Mieleen jäi
esimerkiksi joitakin Serlachiuksen ja hänen lakimiesystävänsä
Alexander Neiglickin (Eero Aho) välisiä keskusteluja. Antti
Mattilan suunnittelema lavastus oli toimiva ja muuntautuva: lavan
ympäri oli rakennettu junarata, jota hyödynnettiin monin tavoin.
Sen teemallinen liittyminen näytelmän aiheeseen oli oivaltavaa.
Muusikot soittivat iloisesti – ja aina on riemukasta kuunnella
oikeista soittimista tulevaa musiikkia etukäteen nauhoitetun sijaan.
Ja kirjoittaja oli? Nimi esiin kun vaparilla tulit harjoitusta arvostelemaan!
VastaaPoistaEn aio nimeäni tänne kertoa. Eipä "Anonyymi" itsekään omaansa paljastanut.
PoistaSelvennykseksi: en varsinaisesti tullut arvostelemaan harjoituksia, vaan tulin katsomaan teatteria. Ärsytti itseäni niin paljon, kun en esityksestä nautintoa saanut, että piti se purkaa jotenkin. Tämä tuntui helpolta kanavalta. Olen pahoillani, jos loukkasin. Jos anonyymisti arvosteleminen on ongelma, voin toki poistaa koko kirjoituksen: miten on?
Käsittämätön ajatus, että arvosteleminen edellyttäisi lipun ostamista. Kuuluu samaan kastiin kuin väite, ettei poliittisia päätöksiä saa arvostella, jos ei ole äänestänyt. Mikä tietysti sulkee kaltaiseni landespeden autuaasti ulkopuolelle esimerkiksi kaikesta Helsinkiin kohdistuvasta arvostelusta. Oletan tähän sisältyvän myös kaupunginteattrin, joten olen tyytyväinen siitä, että muut arvioitaan tarjolle asettavat. Älä siis missään nimessä poista, vaativat trollit mitä tahansa.
PoistaKiitos Markku N. ajatuksia herättävästä kommentistasi. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että toki saa arvostella, vaikka ei ole maksanut (tai käyttänyt äänioikeuttaan - sekin voi olla kommentti itsessään), mutta toisaalta pitäisi pystyä myös allekirjoittamaan kommenttinsa omalla nimellään. Nimetön arvosteleminen - etenkin, kuten tässä tapauksessa, kriittinen ja teokselle epäedullinen - on hiukan pelkurimaista, eikä anna tekijälle/tekijöille yhtälaista anonymiteetin tuomaa vapautta puolustaa teostaan.
PoistaTästäkään huolimatta en aio nimeäni täällä paljastaa; päätin jo blogia perustaessani olla kirjoittamatta omalla nimelläni. Jos haluaa kommentoida tekstejäni, sen voi tehdä tässä blogissa. Nimeni ei todennäköisesti kuitenkaan sanoisi kenellekään yhtään mitään.
Oho, ihan kuin olisimme olleet katsomassa eri esitystä! Tai sitten palaset ovat loksahtaneet kohdilleen tässä välissä (katsoin itse näytelmän tänään), sillä en allekirjoita arvostelustasi juuri mitään! Toki näytelmässä on puutteita (puoliaikojen epätasapaino, alun liiat yksityiskohdat ja lopun suurpiirteisyys ym.) mutta kyllä minä ja seurani siitä silti tykkäsimme. :)
VastaaPoistaKiitos kommentistasi! Voi toki olla, että tekijät ovat saaneet homman paremmin kasaan välissä; kuten tekstissä kerroin, kävin katsomassa harjoituksia muutamaa päivää ennen ensi-iltaa (siis ihan yleisöllinen kunnolla läpiviety esitys silti).
PoistaTietysti kyse voi olla myös makueroista. Itse olen yleensä aika tarinavetoinen ihminen, ja tässä se ei vain imaissut mukaansa ainakaan minua. Näin jälkikäteen olen kyllä ajatellut, että ehkä tuli kirjoitettua hiukan turhan terävällä kynällä (tai näppäimistöllä?), ja hyvät puolet jäivät liian vähälle huomiolle; esimerkiksi lavasteista tai erikoistehosteista olisin voinut kirjoittaa enemmänkin positiivista puolta esille. Mutta antaa nyt olla noin, en minä enää mene tekstiäni sorkkimaan (enemmän kuin tuon varoituksen tuonne alkuun).
Kuten tekstistä aika selkeästi tuli ilmi, itse en viihtynyt, mutta se oli vain oma mielipiteeni (ja ystävänkin). Ei kaikilla tarvitse olla samanlaiset mieltymykset, sehän juuri tekee maailmasta paljon rikkaamman. Siksi olisikin kiinnostavaa kuulla tarkemmin, minkälaista esitystä itse olet käynyt katsomassa!
Kirjoitin nyt oman arvosteluni blogiini: http://pitkospuut.wordpress.com/2013/04/06/metsaperkele/
Poista