Ernest Cline:
Ready player one (2011, suomennos J.
Pekka Mäkelä 2012, Gummerus)
Ready player one
on kuin rakkauskirje videopeleille ja 1980-luvun pop-kulttuurille.
Siitä kai nauttivat kaikkein eniten sellaiset, jotka ovat silloin
eläneet teini-ikäänsä, mutta kyllä tämä muillekin sopii (kuten
minulle). Varsinkin, jos rakastaa scifi-elokuvia, animea,
tietokonepelejä ja muuta vastaavaa.
Kirjan
minä, Wade Watts, elää tulevaisuuden virtuaalitodellisuudessa.
Tosielämässä hän on epäsosiaalinen, köyhä ja kiusattu nörtti,
mutta valtavaa OASIS-pelimaailmaa hän rakastaa. Siinä missä
todellisuus on ihmisen tuhoama maapallo ja kurjuus,
virtuaalitodellisuus on kuin keidas – kuten sen nimikin kertoo.
Siellä voi olla mitä haluaa, tehdä mitä haluaa sekä näyttää
muille itsestään vain sen, mitä haluaa.
OASISin
luoja James Halliday testamenttasi kuollessaan omaisuutensa sille,
joka selvittää pelimaailmaan piilotettujen pääsiäismunien jahdin
loppuun asti ensimmäisenä; kolmella avaimella pitää päästä
kolmesta portista läpi. Jahdissa voi onnistua vain tuntemalla
yksityiskohtaisen tarkasti koko 1980-luvun pop-kulttuuria, Hallidayn
suurta rakkautta. Toisin sanoen arvoitukset ratkeavat muun muassa
latelemalla Sotaleikit-elokuvan
repliikkejä, pelaamalla Pac-mania tai vanhojen tekstipohjaisten
roolipelien kolmiulotteista versiota.
Wade osallistuu
jahtiin Parzival-hahmollaan. Perehtyminen 80-lukuun on oma faniuden
ja nörttiyden muotonsa, ja hän tutustuu sen kautta uusiin ihmisiin.
Vihollisiakin toki löytyy: valtava ja valtavan paha monialayritys
IOI havittelee sekin perintöä, toki rahastaakseen sillä sitten
myöhemmin.
Kirja
on rakenteeltaan kuin videopeli.
Se on jaettu kolmeen osaan, jotka on nimetty ensimmäiseksi, toiseksi
ja kolmanneksi tasoksi. Tuo on kuitenkin vain ilmeisin esimerkki,
sillä pelimäisyys on selvää läpi koko teoksen (jopa sellaiselle,
joka ei edes ole mitenkään kovin intohimoinen pelaaja). Pitää
selvitä vastustajista, ratkaista ongelmia, olla koko ajan vauhdissa.
Lisäksi se on
turboahdettu pullistelemaan viittauksia peleihin, elokuviin,
tv-sarjoihin, kirjoihin, musiikkiin: kaikkeen mahdolliseen
pop-kulttuuriin. Itse tunnistin niistä kai vain murto-osan, mutta
minä en olekaan mikään kovin suuri 80-lukunörtti. Tietysti edes
auttavat tiedot sen ajan tekeleistä lisäävät lukunautintoa
roimasti, ja teini-ikänsä silloin eläneille tämä lienee
varsinainen herkku.
Vauhti
on hengästyttävää, hyvällä tavalla.
Välillä Wade toki pysähtyy kertoilemaan esimerkiksi Hallidayn
historiaa tai luennoimaan jostain tietystä pelikoneesta, mutta
muuten mennään ja lujaa. Pitkästä aikaa käsissäni oli kirja,
jota en millään meinannut yöllä laskea käsistäni, vaan tuli valvottua pitkälle
aamuyöhön asti sen kanssa. Oli pakko tietää, mitä seuraavalla sivulla
tapahtuu; pakko saada selville, minkälainen örkki seuraavan kulman
takana odottaa.
Jälkeenpäin, kun
kaikki reilut viisisataa sivua on ahmaissut, jää ehkä hiukan
miettimään, mitä jäi käteen. Syvällisyys on oikeastaan vain
Clinen visioimassa tulevaisuuskuvassa; kun konkreettinen maailma
ympärillämme murenee ja luhistuu, karkaamme vastuutamme
olemattomiin todellisuuksiin – ei sinänsä mikään täysin uusi
idea. Tasohyppelymäinen juonenkuljetus vetää mukaansa valtavalla
imulla, mutta niin paksuun harkkoon olisi ehkä kaivannut hitusen
syvyyttä lisää. Tai ehkä en vain itse ole oikean lajin nörtti
saadakseni tästä kaiken ilon irti.
Tekstikin
on välillä kuin videopeleistä, varsinkin
termistöltään. Kieli on nokkelaa ja sukkelaa, sellaista, johon
uppoaa kuin heikoilla jäillä.
Itse en aivan täysin vakuuttunut suomennoksesta. Jotenkin siitä
tulee mielestäni kauhean helposti tönkköä ja epäluontevaa, jos
suomennoksessa yritetään käyttää slangia ja nuorekkaita
ilmaisuja. Niin tässäkin. Onneksi se häiritsi vain paikoin, ja
pääosa teoksesta solahti ihan huomaamatta kielenkäyttöä – niin
sen pitäisikin mennä.
Tämä
on ehdoton, jos 80-luvun tekeleet yhtään kiinnostavat.
Jos olet koskaan nähnyt Indiana Jonesit tai pelannut edes jotain
tasohyppelyä joskus. Kannattaa kyllä tutustua, varsinkin jos on
aikaa valvoa pari yötä sen kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti