torstai 21. maaliskuuta 2013

Metsäperkele: Teollisuushistorian oppitunti

 Metsäperkele eli G. A. Serlachiuksen hirmuinen elämä (Helsingin Kaupunginteatteri, 2013)
Ohjaus & käsikirjoitus: Kari Heiskanen
Rooleissa mm: Pertti Sveholm, Aino Seppo, Eero Aho, Risto Kaskilahti
Perustuu Teemu Keskisarjan teokseen Vihreän kullan kirous, G. A. Serlachiuksen elämä ja afäärit

Varoitus (lisätty 4.4.2013): Tämä arvostelu on näin jälkeenpäin ajatellen kirjoitettu hiukan liiankin kärkevästi ja näytelmän hyviä puolia (esimerkiksi näyttävää visualisuutta) vähätellen. Kyseessä on siis harjoitusläpiviennin arviointi (muutamaa päivää ennen ensi-iltaa), enkä osaa sanoa, miten teos on muovautunut sen jälkeen ennen varsinaisia esityksiä. Seuraavassa omia (ja teatteriseurani) tuntemuksia Metsäperkeleestä:


Pitkästä aikaa kävin teatterissa, joten ajattelin siitä rustata tänne jotakin. Metsäperkele saa tänään kantaesityksensä Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä (itse asiassa parhaillaan käynnissä), mutta sain kaverilta lipun 3. pääharjoituksiin, eli näin sen muutaman päivän ennakkoon. Kokonaisena ja valmiina läpiviety maanantain harjoitus ei luvannut hyvää.

Näytelmä kertoo suomalaisen metsäteollisuuden edelläkävijän G. A. Serlachiuksen (1830-1901) elämäntarinan. Köyhänä aloittaneen apteekkarin apulaisen matka mahtavaksi metsäpatruunaksi on kaikissa vaiheissaan lähes uskomaton, vaikka pohjaakin historiaan. Mietipä sitä, kun seuraavan kerran pyyhit pyllyäsi Serlaan.

Näytelmä on toteutettu monissa pienissä kohtauksissa, joista useat ovat lähes sketsimäisiä. Niiden väleissä pitkiin mustiin päällystakkeihin pukeutuneet näyttelijät käyvät paasaamassa suoraan yleisölle lavan etualalla muutaman lauseen historiaa. Tästä tulee varsin historiantuntimainen tunnelma, eikä se oikein toimi näyttämöllä.

Näytelmänä tarina ontuu. Se haahuilee liikaa eri suuntiin, kun miehen koko elämä on pitänyt saada mukaan. En ole lukenut Teemu Keskisarjan kirjoittamaa elämäkertateosta, johon näytelmä pohjautuu, mutta luulen, että kirjana tarina voi hyvinkin toimia. Se saattaa toimia jopa liiankin hyvin; Heiskanen näyttää innostuneen tarinasta niin paljon, että näytelmää käsikirjoittaessaan hän ei ole halunnut karsia turhia haaroja pois. Lavalla elämäkerta olisi toiminut paremmin, jos hän olisi valinnut jonkin selkeän näkökulman tai teeman sen sijaan, että esittäisi koko elämän. Väliaikoineen viittä vaille kolme tuntia kestävässä maratonissa olisi todellakin ollut karsimisen varaa.

Harjoituksen ollessa kyseessä ymmärrän näyttelijöiden haparointeja. Muutamaan kertaan repliikit unohtuivat, eikä homma muutenkaan ollut ihan vielä hanskassa. Se on ymmärrettävää ja anteeksiannettavaa: sellaiset hapuilut karsiutuvat pois, kun näytelmän esittämiseen kertyy enemmän kokemusta ja rutiinia.

Todelliset ongelmat ovat enemmän rakenteellisia, eikä niitä niin helpolla korjata. Teksti rullaa välillä mukavahkosti, mutta useammin siinä on puisevaa historian pölyä. Näytelmä ei tee mennyttä eläväksi, vaan saa sen muistuttamaan entistäkin enemmän fossiilia. Opettavuus ja paasaus eivät tuo teatteriin elämisen ja kokemisen iloa.

Kohtaukset tuntuvat paikoin jäävän melkein kesken. Tapahtumia ei seurata loppuun asti ennen kuin hypätään jo johonkin aivan toiseen aiheeseen. Katkelmallinen ja katkonainen rakenne, jota korostaa väleihin huudettu fakta, ei tempaa katsojaa mukaansa. Voi vain toivoa, että kun näyttelijät soljahtavat paremmin rooleihinsa, myös koko esitykseen tulee lisää sujuvuutta. Ainakaan vielä harjoituksissa sitä ei kuitenkaan ollut nähtävissä.

Ajoittain lavalla tuntuu olevan liikaa ihmisiä, joista ei kuitenkaan muodostu kunnollisia joukkokohtauksia. Näyttelijät haahuilevat yksinäisinä eivätkä oikein tunnu saavan otetta toisiinsa. Ylittääkseen näitä ihmisten välisiä kuiluja he sortuvat repliikkien huutamiseen, eivätkä hienommat nyanssit enää erotu ollenkaan.

Kaiken tämän vielä saattaisi kestää, jos edes päähenkilöön muodostuisi jonkinlainen tunneside. Ei muodostu. Pertti Sveholmin näyttelemästä Gustaf Adolf Serlachiuksesta on tehty melkoisen epämiellyttävä hahmo (sellainen hän kai oli oikeastikin). Hän kiroilee ja huutaa, melskaa ja mesoaa. Hän kohtelee perhettään kaltoin (ei toki pahoinpitele sentään) ja kaikkia muita melkein vieläkin huonommin. Hän näyttää saavuttavan kaiken huijaamalla ja kiusaamalla. Välillä hänestä vilautetaan inhimillisempää puolta, johon ainakaan minä en oikein osannut samaistua, koska hahmo muuten oli sellainen kuin oli. Tunteellisiksi tarkoitetut kohtaukset jäivät siksi latteiksi.

Toki jotain hyvääkin. Jotkut irrallisista kohtauksista olivat onnistuneita. Mieleen jäi esimerkiksi joitakin Serlachiuksen ja hänen lakimiesystävänsä Alexander Neiglickin (Eero Aho) välisiä keskusteluja. Antti Mattilan suunnittelema lavastus oli toimiva ja muuntautuva: lavan ympäri oli rakennettu junarata, jota hyödynnettiin monin tavoin. Sen teemallinen liittyminen näytelmän aiheeseen oli oivaltavaa. Muusikot soittivat iloisesti – ja aina on riemukasta kuunnella oikeista soittimista tulevaa musiikkia etukäteen nauhoitetun sijaan.

Nämä yksinäiset valopilkut eivät kuitenkaan onnistu pelastamaan uppoavaa laivaa. Metsäperkele oli niin huono, että katsomoon jäi useita tyhjiä paikkoja väliajan jälkeen – itsekin harkitsin poistumista kesken. Sääli, kun ottaa huomioon millainen suurtuotanto on kyseessä. Olisin toivonut onnistumista, mutta harjoitusten perusteella tästä voivat nauttia korkeintaan ihmiset, jotka ovat intohimoisen innostuneita teollisuushistoriasta. Teatterin ystäville en suosittele.

7 kommenttia:

  1. Ja kirjoittaja oli? Nimi esiin kun vaparilla tulit harjoitusta arvostelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio nimeäni tänne kertoa. Eipä "Anonyymi" itsekään omaansa paljastanut.

      Selvennykseksi: en varsinaisesti tullut arvostelemaan harjoituksia, vaan tulin katsomaan teatteria. Ärsytti itseäni niin paljon, kun en esityksestä nautintoa saanut, että piti se purkaa jotenkin. Tämä tuntui helpolta kanavalta. Olen pahoillani, jos loukkasin. Jos anonyymisti arvosteleminen on ongelma, voin toki poistaa koko kirjoituksen: miten on?

      Poista
    2. Käsittämätön ajatus, että arvosteleminen edellyttäisi lipun ostamista. Kuuluu samaan kastiin kuin väite, ettei poliittisia päätöksiä saa arvostella, jos ei ole äänestänyt. Mikä tietysti sulkee kaltaiseni landespeden autuaasti ulkopuolelle esimerkiksi kaikesta Helsinkiin kohdistuvasta arvostelusta. Oletan tähän sisältyvän myös kaupunginteattrin, joten olen tyytyväinen siitä, että muut arvioitaan tarjolle asettavat. Älä siis missään nimessä poista, vaativat trollit mitä tahansa.

      Poista
    3. Kiitos Markku N. ajatuksia herättävästä kommentistasi. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että toki saa arvostella, vaikka ei ole maksanut (tai käyttänyt äänioikeuttaan - sekin voi olla kommentti itsessään), mutta toisaalta pitäisi pystyä myös allekirjoittamaan kommenttinsa omalla nimellään. Nimetön arvosteleminen - etenkin, kuten tässä tapauksessa, kriittinen ja teokselle epäedullinen - on hiukan pelkurimaista, eikä anna tekijälle/tekijöille yhtälaista anonymiteetin tuomaa vapautta puolustaa teostaan.

      Tästäkään huolimatta en aio nimeäni täällä paljastaa; päätin jo blogia perustaessani olla kirjoittamatta omalla nimelläni. Jos haluaa kommentoida tekstejäni, sen voi tehdä tässä blogissa. Nimeni ei todennäköisesti kuitenkaan sanoisi kenellekään yhtään mitään.

      Poista
  2. Oho, ihan kuin olisimme olleet katsomassa eri esitystä! Tai sitten palaset ovat loksahtaneet kohdilleen tässä välissä (katsoin itse näytelmän tänään), sillä en allekirjoita arvostelustasi juuri mitään! Toki näytelmässä on puutteita (puoliaikojen epätasapaino, alun liiat yksityiskohdat ja lopun suurpiirteisyys ym.) mutta kyllä minä ja seurani siitä silti tykkäsimme. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Voi toki olla, että tekijät ovat saaneet homman paremmin kasaan välissä; kuten tekstissä kerroin, kävin katsomassa harjoituksia muutamaa päivää ennen ensi-iltaa (siis ihan yleisöllinen kunnolla läpiviety esitys silti).

      Tietysti kyse voi olla myös makueroista. Itse olen yleensä aika tarinavetoinen ihminen, ja tässä se ei vain imaissut mukaansa ainakaan minua. Näin jälkikäteen olen kyllä ajatellut, että ehkä tuli kirjoitettua hiukan turhan terävällä kynällä (tai näppäimistöllä?), ja hyvät puolet jäivät liian vähälle huomiolle; esimerkiksi lavasteista tai erikoistehosteista olisin voinut kirjoittaa enemmänkin positiivista puolta esille. Mutta antaa nyt olla noin, en minä enää mene tekstiäni sorkkimaan (enemmän kuin tuon varoituksen tuonne alkuun).

      Kuten tekstistä aika selkeästi tuli ilmi, itse en viihtynyt, mutta se oli vain oma mielipiteeni (ja ystävänkin). Ei kaikilla tarvitse olla samanlaiset mieltymykset, sehän juuri tekee maailmasta paljon rikkaamman. Siksi olisikin kiinnostavaa kuulla tarkemmin, minkälaista esitystä itse olet käynyt katsomassa!

      Poista
    2. Kirjoitin nyt oman arvosteluni blogiini: http://pitkospuut.wordpress.com/2013/04/06/metsaperkele/

      Poista