The Wild Girls – Plus... (PM Press 2011)
Ajattelin, että
olisi vihdoin aika korjata suuri aukko spefi-harrastuksessani, ja
lainasin kirjastosta ensimmäistä kertaa Ursula K. Le Guinia yöpöydälleni.
Aloitin ohkaisella kirjasella, jonka monipuolinen sisältö vaikutti
hyvältä keinolta tutustua kirjailijaan.
Le
Guinin novelli ”The Wild Girls” kertoo tarinan kahdesta
nomadisisaresta, jotka
ryöstetään orjiksi kaupunkiin. Orjan elämä kaupungissa ei ole
niin kamalaa kuin voisi kuvitella: neitsyinä pysyttelevillä
tytöillä on mahdollisuus päästä naimisiin valtaa pitävän
yhteiskuntaluokan miesten kanssa. Tyttöjä siis kasvatetaan
kohtuullisen hyvin, morsiamiksi isännille. Mutta mitkään yläluokan
ylellisyydet eivät kuitenkaan voi täysin korvata kaikkea sitä,
mistä on joutunut luopumaan, tai saada unohtamaan sitä, miten tänne
on päädytty. Oman kansan tapojen kieltäminen riistää oikeuden
olla oma itsensä.
Novelli
ilmestyi ensimmäisen kerran maaliskuussa 2002 Asimov's
Science Fiction -lehdessä.
Pokkarin takakansi väittää sen voittaneen Nebula-palkinnonkin,
mutta pikainen googlaaminen ei tuottanut minkäänlaisia todisteita tästä - paitsi tämän kirjapainoksen puffauksia ja arvosteluja.
Niminovellin
lisäksi hitusen yli satasivuiseen pokkariin mahtuu paljon muutakin,
nimittäin kirjoitus kapitalismin ja kirjallisuuden
yhteensopimattomuudesta kustannusalalla (”Staying Awake While We
Read”), toinen vaatimattomuuden (modesty)
erilaisista merkityksistä (”The Conversation of the Modest”),
muutama runo sekä kirjailijan haastattelu.
Novelli
on kaunis ja koskettava.
Pituudestaan (tai siis lyhyydestään) huolimatta se onnistuu
kuvaamaan erikoista yhteiskuntaa melko laajalti ja monipuolisesti –
sortumatta silti selittämiseen. Le Guin näyttää hallitsevan sen
mystisen alkemian, jolla lukija saadaan muilutettua vieraaseen
maailmaan melkein hänen itsensä huomaamatta.
Perheidensä ja
nomadiyhteisönsä luota ryöstetyt tytöt hurmaavat rohkeudellaan,
ja heidän tarinansa saa tuntemaan mukana. Vastakkain asetetaan
konkreettiset, maalliset ylellisyydet ja tiettyyn rooliin
sitoutumisen pakko. Huolimatta nauttimastaan hyvinvoinnista ovat
tytöt silti orjia, pakotettuja elämään vieraan yhteiskunnan
vieraiden sääntöjen mukaan. Ehkä oman kansan tapojen ja
uskomusten vaalimisesta muodostuu silloin ainut keino kapinoida,
ainut tie vapauteen.
Myös
Le Guinin esseemäiset tekstit ovat vaikuttavia.
Vaatimattomuuden ja säädyllisyyden ylistys on ihastuttava teksti
tavallisuudesta ja sen arvosta, mutta paremmin ainakin minulle jäi mieleen kustannusalan raadollisuutta ja lukemista käsittelevä kirjoitus.
Kasvun tavoittelun ja taiteen tekemisen ristiriitainen suhde kuvautuu
elävästi melkoisen provosoivassa esseessä. Kaikesta ei
välttämättä ole aivan samaa mieltä, mutta kirjoittaa Le Guin kyllä
osaa.
Haastattelusta
paistaa läpi kirjailijan veitikkamainen huumori, vaikka muuten se ei
ole kauhean vaikuttava. Le Guin pitää vastauksensa lyhyinä, eikä
haastattelija jatka aiheitaan minkäänlaisin lisäkysymyksin. Ei
edes silloin, kun haastateltava ei varsinaisesti edes vastaa koko
kysymykseen. Muutenkin vähän tulee olo, että haastattelija hiukan brassailee Le Guin -tietämyksellään ja heittelee jotain
knoppeja, jotka vain hc-fanit voivat hiffata. Ei siis ihan kauhean
avartavaa tällaiselle lukijalle, joka on vasta tutustumassa Le
Guiniin.
Kaiken
kaikkiaan oikein mainio ensikosketus vanhaan leidiin.
Lyhyydestään huolimatta monipuolinen valikoima erilaisia tekstejä
saa janoamaan lisää, joten ehkä sitä pitäisi vihdoin sitten
paikata sitä aukkoa oikein urakalla.
Minäkin olen lukenut tämän. Kiva kun löysit sen myös. Le Guin on erinomainen, ajatuksia herättävien lyhyttarinoiden kirjoittaja. Minulle on jäänyt haastatteluosiosta ja muistakin kirjailijan haastatteluista mielikuva, ettei Le Guin ole kovin innokas ruotimaan omia töitään. Tulkinnat ovat lukijoiden käsissä.
VastaaPoistaAlkoi vaivata tuo Nebula-maininta ja tsekkasin listat, eikä The Wild Girls ole voittanut Nebulaa, ei ollut ehdollakaan. Hugo-ehdokkaana se tosin oli, mutta ei voittanut. Mistä lie tullut virhe esittelyyn.
Onhan se ihan kivakin, että ei kirjailija yritä vaikuttaa lukijoidensa kokemuksiin liikaa. Oleellisen pitäisi ilmetä itse teoksessa, ei se siitä jälkikäteen selittelemällä parane. Ehkä siinä haastattelussa minua enemmän häiritsikin se haastattelijan tyyli kuin Le Guinin vastaukset. Jokainen kysymys tuntui olevan aina uudesta aiheesta, eikä mitään jääty pohtimaan tarkemmin, mikä tällaisessa hiukan pidemmässä haastattelussa olisi kyllä ollut mahdollista.
PoistaNoita Nebula-listoja itsekin Wikipediasta lueskelin, mutta ei löytynyt The Wild Girlsiä sieltä. Kuitenkin jäin sitten epäilemään itseäni, että miten olisivat muka voineet tuollaisen kardinaalimokan päästää julkaisuun asti. Ja kun Nebula-maininta näytti löytyvän useasta kirjan arvostelustakin; ovatko kaikki vain luottaneet sokeasti takakansitekstiin? Kummallista, kummallista.