keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

The Wild Girls: Le Guinia ensikertalaiselle

Ursula K. Le Guin:
The Wild Girls – Plus... (PM Press 2011)


Ajattelin, että olisi vihdoin aika korjata suuri aukko spefi-harrastuksessani, ja lainasin kirjastosta ensimmäistä kertaa Ursula K. Le Guinia yöpöydälleni. Aloitin ohkaisella kirjasella, jonka monipuolinen sisältö vaikutti hyvältä keinolta tutustua kirjailijaan.

Le Guinin novelli ”The Wild Girls” kertoo tarinan kahdesta nomadisisaresta, jotka ryöstetään orjiksi kaupunkiin. Orjan elämä kaupungissa ei ole niin kamalaa kuin voisi kuvitella: neitsyinä pysyttelevillä tytöillä on mahdollisuus päästä naimisiin valtaa pitävän yhteiskuntaluokan miesten kanssa. Tyttöjä siis kasvatetaan kohtuullisen hyvin, morsiamiksi isännille. Mutta mitkään yläluokan ylellisyydet eivät kuitenkaan voi täysin korvata kaikkea sitä, mistä on joutunut luopumaan, tai saada unohtamaan sitä, miten tänne on päädytty. Oman kansan tapojen kieltäminen riistää oikeuden olla oma itsensä.

Novelli ilmestyi ensimmäisen kerran maaliskuussa 2002 Asimov's Science Fiction -lehdessä. Pokkarin takakansi väittää sen voittaneen Nebula-palkinnonkin, mutta pikainen googlaaminen ei tuottanut minkäänlaisia todisteita tästä - paitsi tämän kirjapainoksen puffauksia ja arvosteluja.

Niminovellin lisäksi hitusen yli satasivuiseen pokkariin mahtuu paljon muutakin, nimittäin kirjoitus kapitalismin ja kirjallisuuden yhteensopimattomuudesta kustannusalalla (”Staying Awake While We Read”), toinen vaatimattomuuden (modesty) erilaisista merkityksistä (”The Conversation of the Modest”), muutama runo sekä kirjailijan haastattelu.

Novelli on kaunis ja koskettava. Pituudestaan (tai siis lyhyydestään) huolimatta se onnistuu kuvaamaan erikoista yhteiskuntaa melko laajalti ja monipuolisesti – sortumatta silti selittämiseen. Le Guin näyttää hallitsevan sen mystisen alkemian, jolla lukija saadaan muilutettua vieraaseen maailmaan melkein hänen itsensä huomaamatta.

Perheidensä ja nomadiyhteisönsä luota ryöstetyt tytöt hurmaavat rohkeudellaan, ja heidän tarinansa saa tuntemaan mukana. Vastakkain asetetaan konkreettiset, maalliset ylellisyydet ja tiettyyn rooliin sitoutumisen pakko. Huolimatta nauttimastaan hyvinvoinnista ovat tytöt silti orjia, pakotettuja elämään vieraan yhteiskunnan vieraiden sääntöjen mukaan. Ehkä oman kansan tapojen ja uskomusten vaalimisesta muodostuu silloin ainut keino kapinoida, ainut tie vapauteen.

Myös Le Guinin esseemäiset tekstit ovat vaikuttavia. Vaatimattomuuden ja säädyllisyyden ylistys on ihastuttava teksti tavallisuudesta ja sen arvosta, mutta paremmin ainakin minulle jäi mieleen kustannusalan raadollisuutta ja lukemista käsittelevä kirjoitus. Kasvun tavoittelun ja taiteen tekemisen ristiriitainen suhde kuvautuu elävästi melkoisen provosoivassa esseessä. Kaikesta ei välttämättä ole aivan samaa mieltä, mutta kirjoittaa Le Guin kyllä osaa.

Haastattelusta paistaa läpi kirjailijan veitikkamainen huumori, vaikka muuten se ei ole kauhean vaikuttava. Le Guin pitää vastauksensa lyhyinä, eikä haastattelija jatka aiheitaan minkäänlaisin lisäkysymyksin. Ei edes silloin, kun haastateltava ei varsinaisesti edes vastaa koko kysymykseen. Muutenkin vähän tulee olo, että haastattelija hiukan brassailee Le Guin -tietämyksellään ja heittelee jotain knoppeja, jotka vain hc-fanit voivat hiffata. Ei siis ihan kauhean avartavaa tällaiselle lukijalle, joka on vasta tutustumassa Le Guiniin.

Kaiken kaikkiaan oikein mainio ensikosketus vanhaan leidiin. Lyhyydestään huolimatta monipuolinen valikoima erilaisia tekstejä saa janoamaan lisää, joten ehkä sitä pitäisi vihdoin sitten paikata sitä aukkoa oikein urakalla.

2 kommenttia:

  1. Minäkin olen lukenut tämän. Kiva kun löysit sen myös. Le Guin on erinomainen, ajatuksia herättävien lyhyttarinoiden kirjoittaja. Minulle on jäänyt haastatteluosiosta ja muistakin kirjailijan haastatteluista mielikuva, ettei Le Guin ole kovin innokas ruotimaan omia töitään. Tulkinnat ovat lukijoiden käsissä.

    Alkoi vaivata tuo Nebula-maininta ja tsekkasin listat, eikä The Wild Girls ole voittanut Nebulaa, ei ollut ehdollakaan. Hugo-ehdokkaana se tosin oli, mutta ei voittanut. Mistä lie tullut virhe esittelyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan kivakin, että ei kirjailija yritä vaikuttaa lukijoidensa kokemuksiin liikaa. Oleellisen pitäisi ilmetä itse teoksessa, ei se siitä jälkikäteen selittelemällä parane. Ehkä siinä haastattelussa minua enemmän häiritsikin se haastattelijan tyyli kuin Le Guinin vastaukset. Jokainen kysymys tuntui olevan aina uudesta aiheesta, eikä mitään jääty pohtimaan tarkemmin, mikä tällaisessa hiukan pidemmässä haastattelussa olisi kyllä ollut mahdollista.

      Noita Nebula-listoja itsekin Wikipediasta lueskelin, mutta ei löytynyt The Wild Girlsiä sieltä. Kuitenkin jäin sitten epäilemään itseäni, että miten olisivat muka voineet tuollaisen kardinaalimokan päästää julkaisuun asti. Ja kun Nebula-maininta näytti löytyvän useasta kirjan arvostelustakin; ovatko kaikki vain luottaneet sokeasti takakansitekstiin? Kummallista, kummallista.

      Poista